Näköjään ihan helposti voi kyläillessäkin noudattaa ruokavaliota. Söin (ks. ruokapäiväkirja) fetasalaattia, hapankorppua, porkkanaa, viinirypäleitä. Ei tarvinnut edes mainostaa etten syö sitä enkä tätä.

Paino on pudonnut pyöristämättäkin 2,5 kiloa. Outo homma. Mitä lie turvotusta.

Läskiblogi tuntuu ehkä vähän yliampuvalta nimeltä ja ehkä vähän tölväisyltäkin oikeasta ylipainoisia kohtaan. Anteeksipyyntö! Se on lähinnä oma sisäpiirin vitsini, tosiasiassa ensisijainen tavoitteeni on painonhallinta. Olen kolmeen otteeseen elämässäni laihtunut reilusti, 7-14 kiloa. Painon putoaminen on palkitsevaa, painossa pysyminen ei. Ja joka kerta olen laihtunut kesällä, ja syksyllä, kun ulkoliikuntamahdollisuudet heikkenevät (en osaa hiihtääkään, vielä), ja kylmä jäytää luita, alkaa ruoka maistua ja painoa kertyä. Ajattelin lanseerata itselleni kesä- ja talvipainon ihan tästä syystä. En tiedä, tuleeko niille käyttöä, saa nähdä.

Ensimmäisen kerran laihduin teini-iässä. Jätin sokerit pois, ja ylimääräisen rasvan, ja jumppasin Jane Fondan ohjeiden mukaan. Pyöräilin myös paljon. Talvi sai ja painoa tuli takaisin. Alhaisimmillaan painoin kai 56 kiloa, mikä on nykyisellään ajateltuna ihan hirveän vähän. Olen 170 cm pitkä. Alkupainonikin taisi olla huikeat 63 kiloa, mutta täytyy myöntää, että rasvaa oli runsaasti ihan oikeasti. Söin ihan hirveästi karkkia.

Toisen kerran laihduin vähän yli kaksikymppisenä. Tuohduin, kun en löytänyt kaupasta tarpeeksi isoja housuja - tai ehkä en hyväksynyt kokoa 48. Aloin lenkkeillä ja jätin taas rasvan ja sokerin pois. Pyöräilin kesätöihin 9 kilometrin päähän päivittäin. Kävin uimassa. Noihin aikoihin katkesi pitkä seurustelusuhde, ja se aiheutti tilapäisen ruokahalun puutteen sekä toisaalta myös lisää vapaa-aikaa. Laihduin yhteensä 14  kiloa. Tuli syksy, loppui kesätyö, lenkillä tuli kurkku kipeäksi eikä uimiseenkaan enää ollut aikaa eikä rahaa (kiitos Tampereen kaupunki, kesätyökaupungissa opiskelija ui edullisesti ympäri vuorokauden). Paino alkoi hilautua ylös.

Kolmannen kerran laihduin nykyisen aviomieheni kannustuksella. Hän ehdotti kuntosaliharjoittelua. Taistelin vastaan, itkin ja potkin etten kelpaa tällaisenaan - vaikka itsehän sanoin että halusin laihtua. Kävin salilla, treenasin kunnon painoilla, rullaluistelin ja pyöräilin, jätin sokerin, vähensin rasvaa ja keskityin proteiineihin - ja laihduin! Näillä eväin selvisin todella pitkään, melkein kaksi vuotta. Talveksi paino tosin nousi pari kiloa, mutta kesällä putosi. Painonhallinta kesti muuton kuntosalin naapurista viiden kilometrin päähän. Painonhallinta kesti myös ajoittaisen herkuttelun, lihasmassa kulutti enemmän.

Painonhallinta loppui ensimmäiseen raskauteen. Alkuraskaudesta minulla oli kirkasta verenvuotoa, eikä terveydenhuoltohenkilökunta osannut selkeästi kertoa, mitä voi tehdä ja mitä ei. Jälkikäteen tiedän, että raskausaikana kohdunnapukka on hyvin herkkä vuotamaan verta, toisilla herkemmin. Eikä se mitään haittaa. Liikuntani vaihtui lähes yksinomaan kävelemiseen. Painoa raskausaikana tuli 16 kiloa. Tai 18. Raskauden jälkeen paino kyllä putosi, kun lapsi asui rinnoilla ja oli kaiken lisäksi allerginen, niin että jouduin jättämään maitotuotteet ruokavaliostani. Puoli vuotta synnytyksestä painoin 63 kiloa, mikä on alin aikuisiän paino johon olen päässyt. Kannoin lasta vielä kantoliinassa, kun hän ei rattaissa viihtynyt. Syksyn tultua rattaat alkoivat kelvata, imetys väheni ja muutenkin liikkuminen, koska sovimme, että aviomies hoitaa ruokaostokset kerran viikossa, kun tähän saakka minä olin käynyt lapsen kanssa kaupassa monta kertaa viikossa.Toisen raskauden alkuun mennessä painoin 69 kiloa. Olin aloittanut kuntosalikäynnit ennen raskauden alkua, mutta pahoinvoinnin vuoksi se ei enää huvittanut.

Painoa tuli, mutta imetys vei ne mennessään. Tuli talvi, paino lisääntyi, tuli kesä, paino ei vähentynyt vaan alkoi hiipiä. Yllättävän vähän, suoraan sanottuna. Raskaus- ja imetysaika oli paisuttanut sokeririippuvuuteni uusiin atmosfääreihin, ja saatoin napsia suklaalevyn tai KAKSI päivässä. En ymmärrä, miten edes pysyin normaalipainon rajoissa.

Tässä olemme. Johonkin piti ryhtyä.