Vastauksena edelliseen otsikkooni, näköjään energiaa on kulunut. Tai vaaka on mennyt rikki. Sinänsä on kyllä ihan hoikka olo, sitä en kiistä, mutta mikähän ihme tässä välissä on tapahtunut. Kaurapuuroilla on kyllä voinut nollautua viikonlopun mähmäys, mutta sittenkin.

No, vaaka nyt on vain yksi apuväline, ja mieliala se tärkein ja mittanauha ja peili sitä seuraavat.

En sitten eilenkään treenannut, mutta kompensaationa suoritin äärimmäisen kardiovaskulaarisen shoppailun, jonka tuloksena minulla oli kaksi paitaa vähemmän kuin sitä ennen. Sopii oikein hyvin, tästä minä pidän. Shoppailusta en.

Tänään joka tapauksessa uimaan, huomenna salille ja perjantaina, no, täytyy keksiä jotain. Ehkä lenkille.

Kahvakuulista löysin Krista-tädin hyvännäköisen setin ja sitten puuttuu enää harjoitusvälineistö. Sitäkin saisi ihan jälleenmyyjällä käydä koettelemassa, jotta minkä palluran haluaisi. Joululahjapilaatit on edelleen käyttämättä ja saattaa jäädäkin, koska selkä on taas parempana, kun sitä treenaa. (No shit, Sherlock!) Ehkä ne pilaatit voi vaihtaa kuuliin, noihin romanttisimmista lahjoista romanttisimpiin :D Löytyi muuten hyvä lista syntymäpäivälahjakäyttöön.

Katselin tässä vanhoja posteja, ja silloin näköjään virtaa riitti viikkoa vaille kaksi kuukautta. Tekeeköhän joku arvailuja, kauanko jaksan pysyä liikkumisen kultaisella tiellä :) Ehkä tällä kertaa kuitenkin yli kaksi kuukautta, mutta että huhtikuulle saakka? Tai peräti kesään?