Noin, pahin kuoppa matkalla tällä erää näyttäisi olevan ohitettu. Tänään oli viikon kolmas salipäivä ja muutenkin on ihan hyvä olo, eikä rasvaa tunnu niin pahasti pistoolikoteloissa. Kyllä se siitä. Sokerittomuus tuntuu energisempänä ja tyytyväisempänä olona. Taitaa kyllä olla plasebovaikutus, sillä harvemmin olen pitkin viikkoa vetänyt sokereita, viikonloppuna vain.

Ratkaisin viikonlopun jälkiruokaongelmankin: tarjoan omenastruudelia. Ensin kaavailin tekeväni sen niukalla sokerilla, kuoreen ei tule muutenkaan sokeria, ja täytteessä on joka tapauksessa omenaa ja rusinaa, joten voisi selvitä jollain nimellisellä, pehmentävällä sokerimäärällä. Mutta sitten keksin, että voihan siitä tehdä useita pieniä struudeleita, omaani en laita sokeria, muille voi laittaa. Samalla ratkeaa se, että reseptissä oli pähkinää jolle esikko on allerginen. Mutta tähdennän taas itselleni, että näitten sokerittomien versioitten tekeminen jälkiruoista EI TULE VIIKOTTAISEKSI TAVAKSI, vaan vierasvaraksi näitä voi tehdä. Rasvasta tinkiminen on minusta jollain tapaa tekopyhää, kuten on makeutusaineitten käyttökin, ja rasvaa tuossakin kyllä on (no ei paljoa, verrattuna voitaikinoihin).

Salilla pitäisi ilmeisesti vain laittaa lisää painoa ainakin jonnekin. Maastavetoon esimerkiksi. Tänään tein ensin 50 kilolla ja sitten 55:llä, mutta selkä tietysti kestäisi enemmän. Sormet eivät. Kyykky ja penkkipunnerrus ovat siitä haastavampia, että pelkään jämähtäväni tangon alle. No, kyykkyyn on varaa lisätä, siinä taitaa nykyisellään olla 50 kiloa, penkkiä kokeilein nyt 35:llä ja se onnistui, tosin ei kyllä tule menemään edes 3x8 sarjana. Ja käsiliikkeissä pelkään, että liike ei mene puhtaasti jos painoa on liikaa.

Kiitokset muuten tunnustuksista, täytyy kerätä voimia niitten käsittelyyn...Ja kiitos Kisperillekin piipahduksesta!