Nyt on takana kuukausi enemmän tai vähemmän eliminoitua dieettiä. Tulokset painonpudotuksessa eivät päätä huimaa. Jos nyt tästä eteenpäin muistaisin, että pitää vain syödä se minkä kuluttaa, niin paino pysyy samassa, ja vähemmän kuin kuluttaa, jos haluaa että paino putoaa. Ja myönnetään, tämä viimeinen viikko meni enemmän tai vähemmän kokeilevaksi.

Viikonloppuna kokeilin alkoholia. Perjantaina mies korkkasi hienon Saint Emilion -punaviinin - no, olkoon miten arvostettua vain, minä en siitä perusta. Mikään maistamani Saint Emilion ei vain ole minun juttuni. Lisäksi pää meni ihan pyörälle, enkä juonut kuin puolet puolikkaasta viinilasista. Lauantaina ruoan kanssa join myös puoli lasia, en kyllä pidä siitä pöpperöisestä olotilasta, mikä siitä seuraa. Illalla join sitten vielä puolikkaan lasin juustojen kanssa, ja se oli hyvää. Samoin juustot. Leipää en siinä instanssissa syönyt, mutta sitten seuraavan päivän aamupalalla. Ei vaikuttanut oloon juurikaan, mutta tällä viikolla olen kahtena iltana kokeillut leipää (puhdasta ruista ja kaurapuikulaa), ja minusta se alkaa nukuttaa. Ehkä se on viisainta vain tipauttaa pois, hillitsee vähän ylensyöntiä.

Eilen oli taas koulutuspäivä, ja söin sitten huoletta kaiken mitä tarjottiin, aamusämpylästä jälkiruokamämmiin (olikin hyvää mämmiä, ei sitä ikkelää Kymppi-Mämmiä) ja iltapäiväpullaan. Pullan jälkeen maha tuli kamalan kipeäksi, en tiedä johtuiko pullasta vai ylensyönnistä. Ja iltapalaksi sitten taas leipää ja sen jälkeen unta palloon :)

No niin. Koska eilen vaatekaupassa nyt vain huomasin, miten järkyttävän leveä perä on, ei sitten auta muu kuin laskea kaloreita. Aion kyllä jatkaa tällä luomulinjalla mahdollisimman hyvin, ilman alkoholia ja leipää, mutta kokeilen, saisinko niitä maitotuotteita takaisin. Raejuustolla ja rahkalla saa ruokavalioon proteiiniä pienillä kaloreilla. Vähennän myös muuta tärkkelystä, perunan ja valkoisen riisin käyttöä. Mutta jos nyt tärkkelystä pitää käyttää, niin saman tien voin valita myös terveellisemmän ja kotimaisemman ohran. Syömällä kasviksia perunan, pastan (tästä aion kyllä luopua kokonaan!) ja riisin sijaan, saan äkkiä kalorimääriä alemmas.

Yhteenvetona:

Mikä toimii:

-luomu

-lisäaineitten välttely

-hyvät rasvat (homogenoimaton maito, voi, oliivi- ja pellavansiemenöljy, pähkinät)

-viljan vähentäminen

 

Mitä lisäksi

-rahka, raejuusto, muut juustot

-ohra (kohtuudella)

-kasviksia lisää

-kuivahedelmät minimiin (paheeni)