Tein päivän tehtävän tapaverkon purkamiseksi. Menin kävelylle viideksitoista minuutiksi miettimään elämääni. Maa ei ehkä kääntynyt normaalia enempää, mutta jotain siitä kyllä jäi käteen.

Olen pääosin tyytyväinen elämääni. Aika paljon tähän sisältyy, alle kouluikäiset lapset, mies, koti, työ, harrastukset ja nettiaddiktio. Kunpa viettäisin enemmän aikaa lasten ja miehen kanssa. Lasten kanssa puuhailu suorastaan pelottaa minua, he heittäytyvät kaikkeen niin antaumuksella, että tunnen jääväni jalkoihin, kun kaksi pientä rynnistää vauhdilla, oli kyse sitten askartelusta, ulkoilusta tai mistä tahansa. Mieskin on niin kaavoihinsa kangistunut, että sanoo aina kaikkeen heti ensimmäisenä ei. Mutta mitäpä siitä, annan miehelle aikaa, kyllä se siitä alkaa aueta.

Kesken kaiken aloin ajatella lankakasojani ja projekteja, joita en ole aloittanut. Naapurissa helisi jokin, ja muistin, että minun piti askarrella tuulikello kymmenellä sentillä hankkimastani rikkinäisestä kellopelistä. Tuulikello poikineen. Mutta minähän voisin ottaa tavaksi puuhailla lasten kanssa. Mitä siitä, että he himoitsevat samoja materiaaleja kuin minäkin. Antaa lasten tehdä. Huomenna menen aikidoon, mutta heti keskiviikkona voisimme tehdä jotakin.

Töissä on hieman kankeaa. Luulen, että pitäisin työstä, jossa työtahdin määräävät asiakastapaamiset. Pidän siitä, että saan yrittää ratkoa muiden ongelmia - kunhan ne eivät ole liian vaikeita. Tiedä sitten, mikä alisuoriutuja olen. Rankkaa ajattelua vaativat tehtävät siirrän aina viimeiseksi. Ja myös ne, joissa pitää olla tekemisissä vieraampien ihmisten kanssa. Tai ehkä kyse ei olekaan siitä vieraammuudesta, vaan siitä, että meillä on henkilöitä, joitten juttua (joka ei liity asiaan) ei saa millään katkeamaan. Jos heiltä menee kysymään jotakin, saa vastauksena puolen tunnin luennon aiheen vierestä. Kunnon kalenteri ja tehtävälista varmaan toisi ryhtiä työpäivään. Hommaankin itselleni mieleisen kalenterin heti huomenissa.

Kumman paljon helpommalta on elämä tuntunut viimeiset pari viikkoa. Silloin lapset tulivat mummolaviikolta kotiin, jonka olin siistinyt, ja päätin jo aiemmin, että perheen iltarutiiniin tulee kuulumaan roinien omille paikoilleen vieminen. Kun ei ole rojukasoja lojumassa, kasvaa kynnys jättää tavaraa kasaantumaan.