Eilinen oli todella kankea päivä kaikin puolin. Yritin kirjoittaakin, mutta sekään ei sujunut kun kaikki oli pikkuisen vaikeaa.

Viikonloppu oli mukava, lukuunottamatta perjantain kilahdusta puolisolle, jonka osallistuminen perheen yhteisiin asioihin on välillä aika olematonta. Asia odottaa pöydällenostamista jälleen kerran. Puolison näkemyksen mukaan tietysti vedin herneen nenään pikkuasiasta. Varmaan aika tuttu juttu monessa perheessä: "Kaikkihan oli ihan hyvin, sitten sä kilahdit jostain ihan älyttömästä ja vedit kaikkea asiaankuulumatonta mukaan!" kun asiahan menee tietysti ihan toisin: moni asia on kaihertanut, ja sitten tulee se korsi joka katkaisee kamelin selän, ja kaikki purskahtaa ulos.

Maanantainaamuna heräsin uuteen nuhaan, joka sai minut arpomaan salillemenoa. Olin pikkuisen myöhässä vähän joka asiassa (iltarutiinit! aamurutiinit!) ja ärtynyt. Kun lopulta ajattelin että menen kuntoilemaan, oli sali ihan piukassa. Käyn siis työpaikalla salilla silloin kun parhaiten sopii (yleensä ensimmäiseksi aamulla). No en sitten mennyt. Oli vähän nihkeä olokin kun en käynyt suihkussa. Töitten jälkeen puoliso kysyi, sopiiko että hän hakee töitten jälkeen lisämateriaalia musiikkiharrastukseensa. No, pakko kai oli sopia. Kyseinen lisämateriaali työllistikin häntä sitten kahteen asti yöllä...Grrr.

No, tänään oli kuitenkin uusi päivä, nenä vuotaa edelleen, mutta aion mennä illalla aikidoon ja huomenna salille, jos voimat riittävät. Iltarutiinien ansiosta aamulla oli vaatteet kaikilla valmiina ja aamurutiinien ansiosta pääsimme päiväkoteihin ajoissa ja ehdin suorittaa tyttären hoitosopimuksen keskustelutilaisuudenkin. Puolisokin lähetti viestin ja kiitti, kun hänelle oli jätetty kahvia termokseen ja puuroa kattilaan ja pahoitteli yöllistä ylilyöntiä.

Liharuoka on alkanut tuntua jotenkin vastenmieliseltä. Perhe pitäisi saada syömään kasvisruokaa. Tai onhan se jo osin saatukin. Nyt mielessä pyörii teema "salaattibaari", jossa olisi erilaisia raasteita ja ituja ja hedelmiä ja vihanneksia. Mutta miten se toteutetaan? Jos raasteita on paljon, niitä jää syömättä. Esikoisen pähkinä- ja siemenallergiakin hieman häiritsee. Ja jotain proteiineja kyllä pitää saada. Onneksi kuopus pitää pavuista, niitä voi laittaa salaattibaariinkin.

Sekavan aikataulun vuoksi tapaverkkokin jäi eilen uudistamatta. Puhumattakaan siitä, että viikonloppukin taisi olla vähän lomailua. Seuraavana ohjelmassa olisi oman jämäkkyyden/arkuuden koettelua. Siinä sitä onkin tekemistä. Kahden ihmisen välisissä suhteissa tunnen olevani turhankin jämäkkä, ja työelämässä taas en. Paitsi väärissä kohdissa. Tai aina jälkikäteen tulee olo, että olisi pitänyt olla erilainen. Välillä sanon todella jämäkästi töissäkin, ja tuntuu, että se on aina se väärä kohta. Kun olo on turvallinen, on helppo olla jämäkkä. Lasten kanssa olen tietyissä asioissa tosi jämäkkä, mutta jos lapset perustelevat hyvin, voin huomata, ettei jämäkkyys juuri nyt ole oikeastaan tarpeen vaan voin myös joustaa. Omasta mielestäni suhde lapsiin toimii hyvin näin, mutta oppikirjan mukaista se ei todellakaan ole. Jos lapset heittäytyvät hankaliksi, sanon aina, että keskustellaan rauhallisesti, niin voin ehkä muuttaa mieleni, jos aion sellaista harkita. Mutta voihan tämän nähdä myös niin, että kiukuttelulla saa tahtonsa läpi...

Ehkä päivän harjoituskenttä aukeaa keskustelussa puolison kanssa. Yleensä esitän tämän toistuvan ongelman, johon elämä aina valuu, aika jämäkästi ja tiukasti ja pidän huolta, että lopputulos menee haluamaani suuntaan. Nyt laitoin itse asiassa viestin, että asia pitäisi ottaa taas käsittelyyn, mutta en nyt suoraan sanonut, mitä sille pitää tehdä. Yritän nyt olla vähän tavallista "arempi", tosin varaa ei pahemmin ole, koska tällä hetkellä tuntuu, että teen kotona ihan kaiken.