Tapaverkon uusimisen päivän (tai oikeastaan eilisen päivän) tehtävä oli nousta tuntia ennen kuin yleensä ja nauttia aamusta tai muuten tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. Nousen kyllä vähän miten sattuu useinkin, mutta laitoin nyt aamuherätyksen (jota käytän ehkä joka toinen aamu, ja silloinkin herään sitä ennen) tuntia tavallista aiemmaksi.

Heräsin mukavasti varttia ennen kellonsoittoa ja pukeuduin. Ehdotus oli, että kokeilisin tehdä eri tavoin kuin yleensä, pukeutua ennen aamupalaa jos tapana on tehdä toisin. Sattumoisin tiedän erittäin hyvin, että päiväni ei oikein lähde liikkeelle, jos syön aamupalan yöpuvussa (joka on sitä paitsi niin pieni, etten ilkeä siinä esiintyä juuri ilman peittoa), joten jätin kokeilematta. Laitoin aamupuuron porisemaan koko perheelle, yleensä syömme kukin omaan tahtiimme mitä kulloinkin mieli tekee. Tänään syynä oli kyllä myös se, että leipä oli loppu. Ja kun kehotettiin tekemään vaikka haudutettua teetä, niin minäpä keittelin espressokeittimellä cafe au lait'n. Oli ehkä turhan tuju aloitus minun aamulleni.

Jätin ihanan luomukaurapuuron hautumaan kannen alle ja menin takapihan rappusille nautiskelemaan kahvistani. Hieman vilutti, mutta oli ihanan raikasta. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä sauma pienelle taijille, mutta ehkä jonain toisena aamuna sitten. Sitten tytär jo heräsikin ja tuli syliin istumaan. Kävin herättämässä pojankin ja kehotin pukemaan sillä aikaa, kun katan puuropöydän. Yleensä lapset pukevat ja katsovat samalla lastenohjelmia, ja välillä saattaa pääasia unohtua. He eivät myöskään tahdo lähteä kotoa ilman aamupalaa, joten yleensä mutustavat leivänpalaset siinä sohvalla. Mutta on kyllä mukavaa syödä aamupalaa yhdessä pöydän ääressäkin. Puolisokin heräsi kertomaan olevansa kipeä, ja sai myös lämmintä puuroa ennen kuin palasi vällyjensä alle.

Lapset eivät yhtään muistaneet mankua lastenohjelmiensa perään, ja kun oli aikaa, annoin tyttärenkin polkea omalla pyörällä tarhalle. Suurin syy siihen, etten tee sitä joka päivä, on siinä, että poika polkee edeltä niin kovaa, ja kotimatkalla viimeisenä on vilkkaasti liikennöidyn tien ylitys, jonka hän tekee sitten yksin, jos en ole estämässä. Näen painajaisia tuosta tiestä. Mutta tänään aion pyytää puolison suojatielle vastaan.

Tuli sitten käytyä kaupassa, jossa en yleensä käy, ostamassa evästä töihin. Olin ostamassa luomumunia pientä munakasta varten. Hylly ammotti tyhjyyttään, mutta kaikki luomumunat olikin viety alekoriin puoleen hintaan, koska tänään on parasta ennen -päivä. Munathan eivät mene miksikään vielä pariin viikkoon, joten ostin niitä kolme kennoa. Onni!

Kun en eilen pystynyt heräämään tuntia aiemmin, niin tein sitten lauantain tehtävän, eli kirjoitin viisitoista minuuttia jotain, mitä en yleensä kirjoita. Siitä tuli pieni tarinantynkä. Alku vähän kangersi, mutta sitten tekstiä alkoi tulla, ihme juttu. Kirjoitin vielä bussissa haparoivalla käsialalla kalenterin käyttämättömille sivuille, mutta hätähän ei lue lakia.

Laardileidin blogista saa hieman esimakua jatkosta. Huomasin, että yksi tehtävä oli tarkastella omaa joustavuutta. Tästä ehkä voi jo rivien välistä lukea, että joustoa riittää, mutta jämäkkyydelle voisi olla myös käyttöä.