Petos lautaselle herättelee kyselemään itsekin kysymyksiä. Tulin esittäneeksi erään kysymyksen Valiolle jo viime viikolla. Siihen vastaaminen kesti useita päiviä, ja mitä enemmän sitä ajattelen, sitä tyytymättömämpi olen. Kohta otan puhelimen käteeni.

Olen kesästä saakka käyttänyt Valion luomuvispikermaa. Sitä kutsutaan luomuksi, vaikka siihen lisätäänkin karrageenia. Tämä karrageeni on nyt alkanut häiritä minua entistä enemmän. Syy sen käyttöön on se, että luomumaitotuotteita ei saa homogenisoida. Luomumaidossahan tämä puute korjaantuu sillä, että maitopurkkia pitää ravistaa ennen käyttöä. Karrageenilisästä huolimatta luomukermaakin pitää ravistaa, se vain on hankalampaa, koska kerma on pakattu tiiliskivenmuotoiseen pakkaukseen.

Viimeisessä kahdessa tai kolmessa kermapurkissa purkin yläosaan on kertynyt smetanantyyppistä massaa. Se kyllä sekoaa kuumaan kahviin, mutta saattaa aiheuttaa ärsyttävän lumpsahduksen, kiusallisen jopa, jos tarjoaa kahvikermaa vieraalle (ja kyllä, vaikka tavallista vispikermaa ei suositella kahviin, luomuvispikermaa suositellaan). Kirjoitin tästä Valiolle ja kysyin myös, mihin sitä karrageenia tarvitaan, jos kerma edelleen pitää ravistella.

Valion mukaan kyse on tuotantoerästä, johon karrageeni sekoittunut huonosti. Ei puhettakaan tuotteiden korvaamisesta. Karrageeni myös parantaa vispautuvuutta. En pysty ymmärtämään. Parantaako homogenointi vispautuvuutta, vai mitä ihmettä tavalliselle kuohukermalle tehdään? Ai mutta, sehän ei olekaan _vispi_kermaa, vaikka minä vanhasta tottumuksesta kyllä mieluiten käytän sitä. Ja sitä paitsi karrageeniahan käytetään niin vähän, että eihän se mitään haittaa, eihän. Siis Valion mukaan.

Huokaus. Juurihan he sanoivat, että minun ostamissani kermoissa oli karrageenia enemmän kuin yleensä? Ja luomunostajat, tai ainakin osa heistä, ostavat luomua siksi, että he haluavat luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa, jossa ei ole mitään ylimääräistä, etenkään kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Noiden kemiallisten aineiden määrä on tavallisessakin ruoassa varmasti paljon pienempi kuin tuotantoprosessin lisäaineen. Pitääkö tätäkin nyt sitten boikotoida ja tehdä itse homogenoimattomat kermat? Lähimaatilalta ostettava maito ei vain ole luomua, vaikka onkin lähellä tuotettua, lehmät syövät pellettejä ja ovat kytkettyinä navetassa ainakin kun maitobaari on auki. Tai mitä minä luomulehmien ruokinnasta tiedän.

Taitaa olla aika ottaa puhelu Valiolle. Sitten arkena.

Alan myös protestoida sanaa luomu, tai siis sen väärinkäyttöä. Luomuhan tulee sanoista LUOnnonMUkainen. Mutta sanaa luonnonmukainen käytetään kyllä sumeilematta ihan mistä vaan. Totesin tämän, koska vastailin Gallup Forumin kuluttajapaneeliin koskien lasten maitovälipaloja, eli lisäainepommeja. Tuli vaikutelma, että paneelin tarkoitus oli selvittää, mitkä valheet parhaiten uppoavat ostavaan kansanosaan. Lähinnä nämä väitteet koskivat Danoninoa, että älkää nyt hyvät ihmiset sitä ainakaan ostako :) (Yksi väitteistä oli, että Danoninon sisältämä kalsium olisi jotenkin korkeatasoisempaa kuin muiden. Jos se pitää paikkaansa, siihen on siis lisätty jotain erilaista kalsiumia kuin mitä maidossa muuten olisi. Ihan vain meidän parhaaksemme.) Säännönmukaisesti kaikki maitovälipalat oli valmistettu luonnonmukaisista raaka-aineista. Ei kuitenkaan luomusta siis. Kaiken huipuksi testattiin myös miten väite: maitovälipalat hyödyttävät lapsesi henkistä kehitystä. Antakaa mun kaikki kestää!