Yön pimeinä tunteina päättelin, että tattarit eivät kävelleet itse minnekään, vaan itse laitoin kaiken kräkkeritaikinaan. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, että olisin siirtänyt tattareita itämisastiasta muualle, joten sitten se valemuisto siitä, että mittasin niistä osan, on väärä. Itse asiassa kun kaadoin tattaria blenderiin, ajattelin että tähänkös minä ne mittasin.

Pizza ei ehkä vielä täysin vakuuttanut minua. Pohja saattoi olla keskeltä hieman liian märkä, ja täytteitä olisi voinut olla enemmänkin. Mutta ihme ja kumma, jopa erittäin epäluuloinen puoliso sanoi, että tähän makuun voisi tottua. Eläköön! Hän se meistä sitä elävää ruokaa tarvitsisi!

Yön pimeistä tunneista puheenollen, vasta kun haaveilin, että saisin rauhallisia aamuhetkiä - heti seuraavana aamuna heräsinkin aikaisin. Muistaakseni viideltä. Ehdin tehdä pienen meditaation. Tosin näitä aamumeditaatioita häiritsee pahasti se, että kuulostelen koko ajan heräävätkö lapset. Mitä väliä! Pitäisi vain keskittyä ja jos sitten joudun keskeyttämään, niin se on sitten vasta sen ajan murhe. Tänään heräsin myös aikaisin, mutta päätin silti nousta ja pukeutua. Alakertaan tullessani havaitsin kellon näyttävän 4.52. Hieman liian vähän. Tein meditaation ja palasin nukkumaan.

Ehdin eilen myös pienelle lenkille. Olo oli motivoitunut, ja niin päätin jättää alkumatkan oikopolun käyttämättä. Kun olin juossut radan ympäri, keksin, että voisin juosta vielä sen oikopolun tähän päälle. Eipä siitä lopulta kai ihan hirveän montaa sataa metriä lisämatkaa tullut, mutta olisin ehkä tehnyt toisenkin kierroksen, ellei kotona olisi sauna jo lämmennyt.

Energiaa näyttäisi olevan entistä enemmän. Seuraan tilannetta :) 

Olen muuten aivan koukussa Iso maailma -lastenohjelmaan. Tai lähes koukussa. Ohjelmassa tulee tosi kivoja juttuja, esimerkiksi kerran viidakon eläimet kannustivat katsojiakin maistamaan tuoreita lehtiä metsästä, ja nyt viimeisimmässä jaksossa pienelle sammakolle selvisi, että hänkin on tärkeä puunhoitaja, koska hän syö hyönteisiä jotka kasvavat puun pinnalla. Kaikilla viidakossa on oma tehtävänsä. Ehkä myös meillä täällä asfalttiviidakossa.