Hölläsin eilen selkävaivadieetin liekaa sen verran,  että nautin pikkujoulujen joulupöydästä lähes rajoituksetta. Jälkiruoan, alkoholin ja leivän jätin väliin, mutta en jaksanut murehtia laatikoiden sisältöä. Kyllä olikin hyvää! Liikaa tuli tietysti syötyä, mutta ehkei pahasti. Alkoholin korvikkeeksi tein itselleni salaisen aseen: raakasuklaata. Napostelin suklaitani pitkin iltaa mutta en kyllä itsekkäänä tarjoillut kenellekään. Lopputulemana oli, että ehkä saatoin olla tanssilattialla hieman rentoutuneempi kuin täysin päihteettä. Hauska ilta oli kyllä, siihen alkoholia ei tarvitse niinkään. Pikemminkin siihen, että viinit ovat niin hyviä.

Tänään vietetiin synttäreitä ensimmäisen kerran. Puoliso on menossa tähystykseen ja hän ei saa syödä mitään siemeniä sisältävää (esim. marjoja). Tein mainstream-kakkuna jo legendaarisen Puuttenperän vegaanisen suklaakakun (esikoisen muna-allergian vuoksi), kostutin maidolla ja appelsiinimehulla ja täytin banaanilla ja kermavaahdolla. Päälle suklaakuorrutusta ja kylkiin kermavaahtoa. Lähinnä itselleni tein raa'an mansikkatortun (tytär toivoi mansikkaa): pohjaan liotettuja taateleita ja viikunoita sekä kookoshiutaleita, jotka toimivatkin paljon kookosjauhoa paremmin. Siihen päälle raastettua omenaa, sen päälle vaahdotettua cashewkermaa, joka sai makeuden siitä, että liotin pähkinät kuivahedelmien liotusliemessä. Ja päällimmäiseksi sitten niitä mansikoita. Yllättävän makeaa siitä tulikin. Ehkä kermavaahto olisi taannut paremman suosion herkulle, tytär vähän karsasteli, vaikka tykkääkin "kaaripähkinöistä" ja vetäisi blenderinpesumaidon hyvällä halulla.

Nyt illaksi en jaksanut enää askarrella raakasuklaata mutta jotain teki mieli, joten tein suklaisen smoothien. Siihen tuli 3 tl kaakaojauhetta, ripaus inkasuolaa, puolikas luomubanaani, cashewmaitoa, liotettuja chiasiemeniä ja hiukan purple corn -jauhetta. Niin ja kookosöljyä ja hiutaleita, tuli vähän täyteläisempi maku. Aika herkkua!