En tiedä mistä nyt kiikastaa. Mistään ei oikein tule mitään, ja kaikessa on jotenkin vastenmielinen sävy. Vaikka päällisin puolin kaikki on niin kuin ennenkin.

Viikonloppuna "sorruin", toisin sanoen soin itselleni muutamia keksejä ja karkkeja. Mutta se oli tavallaan huono idea. Herkut eivät olleet erityisen hyviä, mutta siitä huolimatta niitä tekee edelleen mieli. Leipää olen syönyt joitakin paloja, ja sama juttu - ei mitenkään erityisen hyvää, mutta lisää pitäisi saada.

Jotain oikeasti hyvääkin toki on. Esimerkiksi Yogin lakritsitee, (yrttihauduke), jota olen lipitellyt ahkerasti. Sain iHerbistä tilaamani riisilesejauheenkin. Sitä on hehkuteltu yhdessä jos toisessakin paikassa. Puhdistamosta oli loppu, mutta iHerbissä oli onneksi pienempi pakkauskin, niin kynnys kokeilla on pienempi. Ja niinhän siinä kävi, että sitä voisi syödä lusikkakaupalla sellaisenaan. Siinä on lievästi makea maku, ja jokin maussa muistuttaa riisistä, tai riisipuurosta. Jauhetta neuvotaan sekoittamaan pari ruokalusikkaa esimerkiksi veteen, mehuun tai smoothieen. Luomuilijablogeissa kehutaan jauheen sopivan myös raakasuklaaseen, sitä voisikin kokeilla. Jauheen hienous on kuulemma tocotrienols-yhdisteet, jotka on erittäin hyvin imeytyviä E-vitamiineja. Lisäksi siitä saa ainakin B-vitamiineja, joita taidan tarvita. Pitäisiköhän tilata toinen purkki perään, jos tämä loppuu kohta :)

Tänään on taas tulossa luomuruokapiirin tilaus. Mielenkiintoista nähdä, mitä tuli tilattua, koska en yhtään muista tälläkään kertaa mitä siellä on. Yleensä ehdin tilausta odotellessa päättää, että en enää syö näitä, viimeksi jauhoja. Onneksi lapset syövät leipää, joten tehdään taas luomusämpylöitä, ja eiköhän sitä hapanruisleipää voisi taas tehdä, pakastimesta on marjoja huvennut siihen malliin.