Ainokainen joulusuklaarasia on vähän kuumotellut kaapissa, joten viime viikolla korkkasimme sen lasten kanssa ja nautiskelimme Ponyon seurassa. Kyllähän ne maistuivat, mutta vähän pettymyksen maku siitä jäi. Ei ole raakasuklaan voittanutta! Tästä lähtien keskityn sitten siihen, omatekoiseen. Raakasuklaassa maistuu suklaa, muissa suklaissa sokeri. Tummissa prosenttisuklaissa on toki vähemmän sokeria, mutta niissä taas suklaan maku on jotenkin ylettömän voimakas. Raakasuklaassa, ainakin minun tekemässäni, kookosöljy, se luomulaatuinen, kylmäpuristettu (Cocovi on hyvää, muista on ollut huonoja kokemuksia) kookosöljy pehmentää suklaan sekä kirjaimellisesti että maultaan.

Viikonloppuna tuli tehopaketti aikidoa, kolme tuntia lauantaina ja toiset kolme sunnuntaina. Lauantain harjoitukset menivät ihan omalla painollaan, sunnuntaina kaksi ensimmäistäkin tuntia olisi riittänyt, kolmas veti tehokkaasti loputkin mehut. Mukavaa välillä treenata oikein kunnolla uuvuksiin, en minä sillä. Hartiat ovat vain kuin sementistä valetut, auts.

Kuin tilauksesta kuulin tänään, että zumbakurssi numero kakkosella on vielä tilaa, ja menin sinne ketkuttamaan. Kyllä se vähän lukkoja avasi ja toi liikkuvuutta, harmi, että se kesti vain sen tunnin. Täytyy varmaan ottaa vielä särkylääke laukaisemaan kireyksiä.