Onni on kääntynyt! Ki lähti heti liikkeelle kun hieman raivasin :) Sivumennen sanottuna en oikein tiedä itsekään, miten vakavasti otan tämän ki/chi/qi:n virtauksen, mutta aikidossa sen, mitä ki:ksi sanotaan, kyllä huomaa. Samaten sen huomaa, että kun kotona on sekaista, on kurjaa ja ahdistavaa. Joten miksi kotia ei sitten pitäisi järjestyksessä, kun se edesauttaa hyvinvointia.  Tilanne on nyt se, että alkuviikosta oli nihkeää, ja kun raivasin muutaman roinapesäkkeen, nihkeys vähenee.

Ensinnäkin raha. Tammikuulle sattui paljon menoja, ja käytin valtaosan puskurisäästöistäni autonvaihtoon. (Niin teki puolisokin). Pankkitili näytti aika masentavalta, mutta muistin, että S-pankissakin on rahaa ja hain sieltä vähän vauhtia. Onneksi oli, sen jälkeen rahaa onkin virrannut ovista ja ikkunoista. Mikähän siinäkin oli. Raha tulee rahan luo?

Ja samalla liikahti eteenpäin roinanraivauskin. Osto- ja myyntiliike, joka oli siirtymävaiheessa, siirtyi avautumisvaiheeseen ja saan vihdoin viedä lasten tavaraa sinne! Eläköön! Rahaa ja roinanraivausta! Jälkimmäinen riemastuttaa edellistäkin enemmän.

Ja kas kas, ihan kuin tyttären molluskat olisivat viimeinkin kuivumassa kasaan. Ilman ihosyöpämyrkkyjä tai mitään muutakaan. Iso peukku tälle!