Eilen olimme koko perhe polskimassa Nokian Edenissä, ja kyllä polskuttelimmekin. Ihanan hiljaista siellä olikin keskellä viikkoa lomasesongin ulkopuolella, minnekään ei ollut jonoa. Lapsetkin olivat jotenkin todella joustavia eivätkä sinkoilleet niin pahasti paikasta toiseen kuin yleensä.

Pulikoinnin jälkeen haimme kauan odottamani Ponyo rantakalliolla -leffan Makuunista. Kyllä se olikin suloinen, tosin ei vedä vertoja Totorolle, joka on ehdoton suosikkini. Nuo Hayao Miyazakin elokuvat ovat tosi hienoja ja monitasoisia, kauniita, hyviä tarinoita ja lapsetkin jaksavat katsoa. Lisäksi japanilaista tapakulttuuriakin on ihana seurata, elokuvan päähenkilö Sosuke-poika oli niin kohtelias ja suloinen. Katsottiin Ponyo vielä pikauusintana tänäänkin.

Tänään kävimme katsastamassa lastenkulttuurikeskus Rullan. Aika vaatimatonhan se oli, ja nämä kaksi olisivat ilmeisesti kaivanneet temmellyskenttää. Siellä oli Jukka Itkosen runonäyttely ja hienoja kuvituksia, mutta ei niitä nyt oikein maltettu ihailla. Askartelussa oli runoilijan kynä, ja hienot kynät nämä tuottivatkin. Esikoinen tuotti myös runon:

Lampaan hampaan haju
pelottaa pajunkissat
PuAAAaaaaAAAAaaaAAAaaa
MuAAAaaaaAAAAaaaAAAaaa

Nämä kaksi viimeistä säettä lausuttiin voimistuvalla ja heikentyvällä volyymilla. Alku oli minusta kyllä aika lupaava ja hieman petyin tähän loppuun :)

Jooga on alkanut maistua vähän puulta, samaten osteopaatin lihasharjoitteet. Eiköhän sitä ole paras palata kuntosalille, kunhan palaan lomalta takaisin. Vähän vieraalta sekin kyllä tuntuu. Tosin mietin, pitäisikö ottaa uusi joogahaaste, jos siellä olisi hiukan uusia videoita. Ja olisihan minulla viikon passi CMS-kuntoklubillekin. Vaihtoehtoja, vaihtoehtoja. Olen nyt ottanut Kaurasta opikseni ja ulkoillut valoisaan aikaan, eikä lisä pahaa tekisi. Mutta hiihtohaaveet olen taas tältä vuodelta hylännyt (miksi ihmeessä?), ja lenkkeilyyn on nyt taas hiukan turhan kylmää.

Viikonloppuna on kuitenkin ohjelmassa  kahdeksan tunnin tehopaketti aikidoa. Vähän hirvittää osaanko mitään, olo on jotenkin puusta pudonnut. Mutta osaan kyllä ja opin koko ajan.