Kävin tänään pyörittelemässä kuulia, hieman innottomasti. Innostuisinkohan, jos saisin kunnon koutsin? Innottomuuteen voi olla syynä se, että en ehkä kuitenkaan haasta itseäni riittävästi kuulien kanssa. Viime viikolla olin yhtenä aamulla salilla ihan ypöyksin, joten oli jotenkin vapaampi fiilis tehdä mitä huvitti, joten tein yhden kierroksen kyykkyjä, aloitin varovasti 30 kilolla kun en ole tehnyt, niitä meni kepeästi 15 (ja enemmänkin olisi mennyt), sitten 35:llä 12 ja 40:lläkin 12. Ja tykkäsin siitä kyllä vielä enemmän kuin kuulasta. Olisiko se sitten kuitenkin enemmän minun juttuni? Että tekisin vanhan ajan painoharjoittelua ja sitten kahvakuulia ikään kuin maistiaiseksi? Ja miksi en osaa valita, miksi kaikki on niin kivaa?

Vähän harmittaa kun olen niin kiinnostunut vähän kaikesta ehkä kovin syvällisesti paljon mistään. Joogaakin kokeilen nyt, ja viime viikkoinen kundaliinijooga oli yllättävän antoisaa. Aikidossakin menisi paremmin, jos keskittyisin siihen, enkä kaiken maailman jooga-zumba-kuula-sali-sekoiluun. Mutta kun ei malta luopua!

Jotenkin tuntuu, että tällä asenteella ei pääse elämässä ollenkaan eteenpäin, kun ei keksi mitään, mihin paneutuisi täysillä. Ihmiset, jotka löytävät oman juttunsa ja tekevät sitä, ovat onnellisempia ja tyytyväisempiä ja menestyvät, kuten nyt vaikka Kukka ja kuulat, Outi ja zumba (vaikka kokeiletkin muitakin juttuja), Eija ja - no mikä tahansa josta innostut! Kunniaa satelee joka suunnalta.

Joskus vuosia sitten, sain eräältä perheystävältä lahjaksi tarinan, joka, nyt ainakin omin sanoin kuvailtuna on aika banaali, mutta jonka idea oli nimenomaan se, että onnellisen elämän salaisuus on valita itselle tärkeä asia ja olla siinä maailman paras. En ole vielä keksinyt mitään, missä jaksaisin yrittää. Ehkä se parhaus ei edes ole pääasia vaan siihen pyrkiminen.

Mutta ei tässä mitään, hyvää kannattaa odottaa! Kyllä se oma juttu sieltä jostakin tulee.