No, iltajooga auttoi sen verran, että sain nukuttua oikein makoisasti yön, mutta tänäänpä heräsin sitten jo puoli viideltä. Harmi, että olin luvannut mennä ekaluokkalaisen kanssa samaa matkaa. Mutta eipä tässä mitään. Työasiat ehtivät järjestyä hyvin päässä.

Eilen kun pyyhälsin töihin pysähdyin huomaamaan, miten upeasti tuuli humisi matkan varren metsikön puissa. Ääni toi mieleen lapsuuden kesät saaressa, jossa toki silloin oli enimmäkseen kurjaa: usein oli kylmää ja sateista, ja kun aurinko paistoi komennettiin ulos. Varjossa oli hyttysiä ja valossa häikäisi niin, että lukeminen oli epämukavaa. Lukemistahan raahasin saareen repputolkulla, ja usein nekin joutui kahlaamaan useampaan kertaan läpi.

Mutta joitain asioita sitä kaipaa: sateisia päiviä tuvassa, tuulen huminaa, aamukahvin tuoksua pikkutuvan portailla, piimää ja talkkunaa, meren tuoksua. Varmaan mummun ja papan tupakantuoksukin toisi jotain nostalgiaa. Usein olin saaressa mummun ja papan kanssa pitkät viikot, ja muu perhe tuli sitten viikonloppuna. Välillä mukana oli setiä, tätejä ja serkkuja, jotka tosin olivat yleensä reippaasti minua nuorempia. Nuo muistot ovat sitä, millaista mökillä minusta kuuluisikin olla. Sadetta, tuulta, takkatuulta, villasukkia, dieselintuoksua veneessä (kyllä, veneessä se on tuoksu), tätien aurinkoöljyä, kalaa, rantakallioita, ruohosipulia, ihania ahvenruohon ja rakkolevän peittämiä syvyyksiä...ja joskus harvoin kallionkolon kitukasvuisesta vattupuskasta löytyi pikkuinen, puolikuiva vadelma.