Kyllä uinti on hieno laji! Olen harrastanut uimista painonhallintamielessä jo 13-vuotiaasta, ja aina se on yhtä ihanaa. Teini-iän jälkeen se ei ole tuntunut enää yhtään tylsältäkään, siinähän ehtii miettiä kaikki asiat moneen kertaan. Kaksikymppisenä eron jälkeen oli hienoa porskuttaa maauimalassa, ja kun siellä vielä päivittäin oli salskeiden kilpauimarien treenit, niin mikäpä siinä oli.

Kuopusta odottaessani totuttelin vihdoin painamaan kasvot veteen uidessani. Puoli naamaa olin kyllä siihenkin saakka pitänyt veden alla, toisin kuin eräs neito. Nauratti vähän, hän tapasi tutun pojan polskiessaan kaula pitkänä. Moikkasivat, ja poika heitti perään "Varo ettei mene vettä nenään!" herjalla. Tyttö ihan tosissaan: "No mistä tiesitkin, mulla AINA menee!" No, joka tapauksessa aloin itse uida kasvot vedessä ja hengitystekniikka aukeni ihan uudella tavalla. Sen jälkeen uimisesta on liikunnan lisäksi tullut rentoutusta, ja luulen, että se vaikuttu synnytykseenkin positiivisesti. Myös synnytyksen jälkeen uintireissut olivat silkkaa täydellisyyttä rentoutuksen kannalta. Erityisen ihanaa on joka altaanmitan päätteeksi ottaa mahdollisimman pitkä liuku veden sylissä.

Nyt pitää tehdä viikkoaikatauluun tilaa uinnille sitten, tästä ei voi luopua!