Tilanteessa on nyt tuttuja elementtejä. Tulen töistä, menen keittiöön, syön niin kauan kuin kaapissa on ruokaa. Syön siihen asti että saan ruoan lämmitettyä. Syön ruuan. Syön lisää. Ja tämä lisäsyöminen on aina poikkeuksetta leipää. Sitä menee niimpal vaan ja kuimpal vaan.

Kun syö, tulee syyllinen olo. Ja syö lisää. Ja kun on maha täynnä leipää, tulee myös laiska, vetelä ja saamaton olo. Luulen, että tämä tärkkelysyliannostus vaikuttaa jo mielialaankin.

Tämä leipä-ämppäys tulee nykyään kausittain. Se jää päälle. Eikä siinä kaikki: se on geeneissä. Isäkin voi kiskaista kokonaisen limpun tultuaan töistä. Ja sitten ruokaa päälle. Ja sitten nokoset. Ja nythän ollaan siinä pisteessä, että isällä on ylipainoa vähintään 30 kiloa, verenpainetta ja aikuisiän diabetes. Että jotain voisi kyllä tehdä itsekin. Taisi isä minun iässäni vielä olla normaalipainoinen.

No, onneksi töissä on kaapissa taas porkkanaa. Jos se vähän hillitsisi. Porkkana naamaan ennen kotiinmenoa ja ruoka pöytään ASAP. Eikä mitään voileipiä illalla, pitäisi keksiä joku toinen iltapala. Ja muuta tekemistä kuin syöminen. Onneksi illat ovat jo aika valoisia, kohta puoleen voi varmaan jo harkita jotain liikuntaakin illalla.

Pientä valoa tunnelin päässä: aamulla olin erittäin nihkeä lähtemään salille, mutta siellä olikin tosi hauskaa. Piristää kummasti!