Aloitin eilen oikein virallisesti tapaverkon purkamisen ja pidin tietokoneettoman päivän. Ja se toimi heti, tänään aamulla painoin heti kilon vähemmän kuin eilen. Koska punnituspäiväni on perjantai ja olen muutenkin hyvin epäuskoinen tuon kilon olemuksesta, en merkitse sitä tämän kummemmin minnekään. Tänään pitäisi sitten kirjoittaa viisitoista minuuttia jotain, jota en ole ennen kirjoittanut. Olkoon se tarina, jonka kirjoitan paperille. En kyllä tiedä missä välissä, menemme häihin. Kynä ja paperia mukaan, eiköhän se siitä.

Illalla oli toivottoman rasittunut olo, huolimatta siitä, että aamulla olin rehkimässä kuntosalilla, hoidin muutaman työasian sydämeltäni ja pääsin kampaajalle. Tukasta tulikin tosi kiva, se on aina mukavaa. Yleensä opin aika pian elämään uusien hiusten kanssa, tuli mitä tuli, mutta hauskaa, kun ei vaihteeksi tarvitse opetella. Joka tapauksessa päätin syömisen sijaan kokeilla rasittuneeseen tunteeseen lenkkiä, ja juoksinkin tuon noin puolen tunnin metsälenkkini. Alussa tuntui, ettei juoksusta tule mitään, mutta sanoin itselleni, että tulee, ja niin lähti juoksu rullaamaan. Suurimman ylämäenkin ajattelin ensin kiertää, mutta sitten muistin luvanneeni tyttärelleni, että tulen lukemaan vielä yhden iltasadun, ja kiertotie on selvästi pitempi. Ja niin sitten puuskutin ison mäenkin. Kyllä haihtuivat murheet! Alkusyksy on aina metsässä niin tunnelmallinen. Rakastan sitä tuoksuakin...

Hienoa tuntea olonsa taas terveeksi. Vähän vielä niiskututtaa, mutta kyllä tämän kanssa eletään.