Räkää pukkaa vielä, joten hillitsen moponi vielä tänään, enkä mene edes aikidoon. Ehkä sienimetsälle pääsisi illalla? Saisi vähän rentoutua ja puuhailla jotain, mutta ei vielä liian raskasta.

Harmillista, metsässä olisi vielä mustikkaakin, mutta sekä sieniä että marjoja ei kyllä ehdi yhden illan aikana poimia. Mustikkaa on jo pakastin melko pullollaan ja appikin on luvannut antaa vähän. Sienet taas houkuttelevat, kun niitä en niin helposti löydä, joten jokaisen sienen löytyminen on pieni ihme ja siksi niin hienoa. Mustikkaa toisaalta syödään enemmän. Ja puolukkaa...anoppi on yleensä varustanut meidän puolukalla, mutta hän loukkasi jalkansa, ja ostaa puolukkansa torilta. Enpä minä montaa litraa puolukkaa kyllä tarvitsekaan, mutta kyllä sitä pitää varastossa olla, niin saa kaalipadan ja poronkäristyksen kanssa sitten nautiskella. Viime viikon kaalipadan kanssa loppuivat puolukat kesken, enkä viitsinyt kaupasta ostaa, kun kohtahan niitä saa ilmaiseksi metsästä. Tarjosin sitten lapsille mustaherukkaa, eivät valittaneet.

Iltasyömättömyys ei ole vielä toteutunut sataprosenttisesti, mutta suunta on oikea. Olen havainnut, että illalla syöminen on todellakin hyvin pitkälti tapa. Ja tavoista voi hyvin oppia poiskin. Tämän valossa en oikein tiedä, onko hyvä asia tarjota lapsille iltapalaa. He ovat kyllä sen jo oppineet, ja haluavat iltapalansa, riippumatta siitä, miten myöhään päivällinen on syöty, tai miten väsyneitä ovatkaan.

Puoliso on innostunut juoksusta ja suunnittelee jo tavoitteita. Hänelle pitää aina olla tavoite. Onko minussa jotain vikaa, kun en innostu etenkään liikunnan tavoitteista. Minusta liikkuminen on mukavaa ihan sinälläään. No, odotan kyllä tuloksia ympärysmitoissa. Ja painossakin. On vain vähän outoa, koska kaikki tietävät, miten vaikea jokin tietty paino on saavuttaa tietyssä ajassa, vaikka olisi miten johdonmukainen eikä edes lipsuisi. Vai kuvittelenko? Laskin Iltalehden painopäivyrillä, että jos haluan pitää nykyisen painoni, minun pitää syödä 1770 kaloria päivässä. Kahdensadan kalorin päivävaje johtaa, öh, mitenkäs se meni, puolen kilon vai yhden kilon painonpudotukseen viikossa? Ja siitä sitten laskemaan että seitsemän kiloa pitäisi lähteä neljässätoista viikossa.

No, mikäpä siinä. Sanotaanpa, että haluan pudottaa seitsemän kiloa neljässätoista viikossa, 98 päivässä. Seitsemän kilon jälkeen vaatteet istuvat mukavammin ja minulla itselläni on kevyempi ja tyytyväisempi olo, istuessani mahamakkara ei tursua vyötärön ylitse eikä omatunto kolkuttele mässäyssessioitten jälkeen - eikä vatsanahka kiristä.

Seitsemän kiloa lähtee sillä, että treenaan painoilla kolmesti viikossa ja käyn aikidossa vähintään kahdesti viikossa. Hylkään palautusjuoman. En syö päivällisen jälkeen. En syö sokeriherkkuja kuin korkeintaan kerran viikossa. Minimoin leivän syömisen. Ajan kahvinjuonnin alas, kahden kupillisen kittaaminen päivittäin onkin alkanut ällöttää. Ja alkoholi...korkeintaan kolme annosta kerrallaan, kerran viikossa.

Tasan neljäntoista viikon päästä on joulukuun ensimmäinen päivä. Silloin painan 63 kiloa. Näin on!