Muutama seikka on ollut jo monta kertaa mielessä, mutta unohdan ne aina.

Nimittäin maca on alkanut tuoksua minusta hyvältä! Puhdistamosta tilaamani Sunfoodin maca oli ensinuuhkaisulta ja -maistamiselta niin voimakasta että oli jäädä käyttämättä. Mutta kun muutama viikko sitten aloin huristella viherpirtelöitä, olen alkanut käyttää sitä, aluksi teelusikallisen ja nyt sitten vähän kukkuraisempia lusikallisia. Ja kun tässä yhtenä aamuna nuuhkaisin pussiin, tuoksu olikin miellyttävä!

Toinen seikka oli tyttären atooppinen iho. Punoitukset ovat aika paikallisia, lähinnä toinen kyynärtaive on jatkuvasti punainen ja rikki rasvailusta huolimatta. Tiistaina molemmat polvitaipeet loistivat punaisina ja varasin siltä istumalta ihotautilääkärin jota olen tässä empinyt. Jotain tehdäkseni nappasin keittiöstä seesamiöljypullon, joka on jäänyt vähälle käytölle kun esikoiselle ei sitä uskalla tarjota, ja voitelin reilusti. Aamulla ei näkynyt punoitusta missään.

Ihotautilääkäri oli todella pettymys. Hän kirjoitti kasan rasvoja ja sanoi, ettei näin vanhalla voi ruoka-aineallergiasta olla kyse. Miten niin, ei se ihottuma nyt ole puhjennut vaan sitä on ollut aina. Se on vain ollut sen verran lievä, ettei ole oikein ollut motivaatiota lähteä selvittelemään. Ja lääkärin olemus oli sellainen, että mitään muttaa en mihinkään väliin saanut sanottua. Muna-allergiasta hän sanoi, että se voisi olla. En usko. Meillä ei käytetä munaa kuin satunnaisesti, ja silloin oireilua näkyisi kyllä selvästi silloin kun sitä käytetään. Koska ihottumaa on koko ajan, niin jos kyse on ruoasta, sen täytyy olla jotain sellaista, jota käytetään koko ajan. Mutta samapa tuo, yritän muokata koko perheen ruokavalion sellaiseksi, että maidon ja viljojen osuus pienenee merkittävästi. Tosin helppopa toteuttaa kun päiväkodissa saa oikeaoppisen ravintokolmion maidot, viljat ja sokerit...

Puoliso siis kotiutui eilen, ja kaikki hyvin. Itku kyllä tulee kun miettii, millaista huttua sairaala tarjoaa suolitulehduspotilaalle. Maitopohjaisia vellejä, sokerijugurtteja, sokerista ja maidosta laadittuja lisäravinnejuomia lisäainehöysteillä ja kahvia ja mustaa teetä. Liemiruoasta kiinteisiin siirtyminen tapahtui hellävaraisesti paahtoleivän, kinkkukiusauksen, pastan ja pullan avulla. Hohhoijaa. Onnellista ruokavalion kannalta päästä kotiin, vaikka en oikein tiedä, mitä sitä nyt kannattaisi tarjota. Toinen masentava seikka oli se, että kuulemma olo ei ole sen parempi kuin sairaalaan mennessä, kipulääkettä ei määrätty, solunsalpaajat määrättiin, keskustelua asiantuntevan lääkärin kanssa ei saatu. No, tämmöistä tämä on.

Viikon sängyssäretkottaminen on kuulemma saanut selän ihan jumiin, ja sain illalla hieroa puolisoa. Yleensä hän ei pidä hieronnasta ollenkaan, mutta nyt se kuulemma auttoi. Käytin tähänkin sitä seesamiöljyä, joka kuulemma sopii ayurvedan vata-tyypille - tuskin se mitään pahaa tekee. En kyllä maininnut tästä ayurveda-aspektista, parempi olla liikaa painelematta hörhöärtymysnappuloita :)

Jos joku guru osuu paikalle, niin olisi kiva kuulla ruokavalioehdotuksia toipilaalle.