Minulla on tässä pöydän kulmalla Michael Pollanin kirja Oikean ruoan puolesta. Kirjoittaja on tiede- ja ympäristöjournalismin professori Berkeleyn yliopistossa Yhdysvalloissa. Kirjan ensimmäiset lauseet kertovatkin, kuinka pitää syödä: Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia. Loppukirja kertookin sitten, mitä nämä tarkoittavat, ja miksi.

Lisäksi sain ystävältäni vinkin mainiosta kirjasta The China Study, jossa on tutkittu ruokavalioita sekä vertailtu satoja tutkimustuloksia. Sen mukaan liika proteiini on avain kaikkeen, ja terveellinen proteiinin määrä olisi vain 5% kokonaisenergiansaannista. No, varmaan vähän riippuu, mistä se loppuosa sitten koostuu. 

Nämä kaksi kirkastavat ajatustani hyvin. Viime viikkoina olen törmännyt jos jonkinmoiseen dieettiin sattuneesta syystä. Tutkiskelin puolison noudattamaa SCD-dieettiä. Tätä ei toki suositella kaikille, vaikka se varmasti periaatteessa sopisi. Se on suunniteltu vaikeille keliaakikoille, mutta pelkän gluteenin sijaan dieetti karsii kaikki poly- ja disakkaridit ruokavaliosta. Hiilihydraatteja saadaan vain yksinkertaisia sokereita (fruktoosi, glukoosi ja galaktoosi, joka on laktoosin hajoamistuote) sisältävistä kasveista sekä itse hapatetusta jugurtista, jossa laktoosi on käynyt maitohapoksi, ei hajonnut glukoosiksi ja galaktoosiksi, kuten hylatuotteissa. Dieetillä suolisto voi paremmin, koska ruoansulatuksessa ei kuluteta energiaa sokerien ja tärkkelysten pilkkomiseen. Lihaa, kalaa ja munia saa syödä vapaasti, mutta kasvikunnan tuotteissakin on rajoituksia. Erityisesti ihmetyttää se, että dieetti on helpottanut myös autistisia oireita autisteilla, joille on suolioireiden takia kokeiltu ruokavaliota. Kutsuuhan Paula Heinonen suolistoa toisiksi aivoiksi ja ihan perustellusti, mutta kuulostaa silti uskomattomalta.

SCD:n siivellä törmäsin paleodieettiin, jossa saa syödä lihaa ja kasvikunnan tuotteita, joita voi syödä raakana ja prosessoimatta. Tavallaan käy järkeen. Sitten yksi yksittäinen sankari hehkutti eskimodieettiä, jossa kasviksia ei syödä lainkaan ja sanoi voineensa aina kasviksia syödessään huonosti. Ehkä, mutta tuskin sopii enemmistölle. Skinny Bitch liputti vegaaniruokavalion puolesta ja esitti, että koska emme pysty saamaan eläimiä paljon käsin hengiltä ja lautaselle, meidän ei kuuluisi niitä syödäkään. (En nyt ihan allekirjoita). Raakaruokavaliossa mitään ei kypsennetä, jolloin raaka-aineiden ravintoaineet säilyvät kokonaisuudessaan ja lisäksi kasvien entsyymit avustavat ruoansulatustamme. Käy järkeen. Useimmat raakaruokailijat ovat vegaaneita, mutta periaatteessa raaka liha, kala ja munat kelpaavat myös. Ehkä jopa raaka, pastöroimaton maito pienissä määrin. Ja sitten on tämä oma nykyinen ruokafilosofiani, että pahimmat jutut ruokavaliossa ovat valkoinen jauho, valkoinen riisi, valkoinen sokeri, valkoinen tehotuotettu maito sekä myrkyt: alkoholi, kofeiini, muut kemikaalit.

Mutta raakana syötävät kasvikset nyt joka tapauksessa pitäisi olla hyvä juttu, ja mitä enemmän, sen parempi.