Viikonloppu ei mennyt ihan suunnitellusti. Tarkoituksena oli hankkia hakama ja paeta virpojia ja virpomista mummolaan. Tytär kuitenkin oksensi perjantaiyönä, joten emme menneet minnekään, enkä saanut hakamaa. En kyllä päästänyt virpojia tännekään, en halunnut jaella munien mukana vatsataudinaiheuttajia. Olisin voinut mennä aikidoon tänään, mutta ilman hakamaa ei huvittanut, ja sitä paitsi ajattelin olevani sen velkaa perheelle.

En kyllä sitten kuitenkaan lunastanut velkaa perheelle, vaan karkasin päiväkävelylle hengittämään ja kotiintultuanikin päätin raivata vähän lunta ja jäätä etupihalta. Kaivoin havupensaat lumen alta ja kopsuttelin jään reunoja. Minulla on keväisin pakkomielle rikkoa jäätä. Kun jään reuna tulee valkoiseksi, se rasahtaa kivasti irti isosta jäälaatasta, ja pienemmissä jääpaloissa on enemmän kosketuspintaa lämpimään ilmaan - eli jää sulaa nopeammin. Sekä ne pienet kokkareet että se isompi laatta. Ja kun pääsen vauhtiin, en pysty enää lopettamaan, se on vähän kiusallista välillä.

Istuttelin lisää siemeniä. Huomasin, että tarjoushyllystä nappaamissani tarhapavuissa kehotettiin istuttamaan maahan kun maan lämpötila on vähintään 20. Ehkä täytyy vielä vähän aikaa odotella ilmastonmuutoksen etenemistä...Mutta siemeniä on nyt itämässä, ja tomaatti on vihdoin tekemässä lisää lehtiä, eli voi alkaa haaveilla niiden siirrosta väljempiin multiin...Kunpa tämä kasvidraivi jatkuisi nyt kesän yli, kunpa!

Pääsin Ekovuosi Manhattanilla -kirjan loppuun, tai siis tarinan. Kirjassa on vielä jäljellä tarinaa. Minusta kirja oli todella hieno kuvaus siitä, miten downshiftin tuo elämään lisää laatua. Vaikka kirjailija luopui monista asioista, hän sai selvästikin paljon takaisin. Minusta oli myös ihanaa, miten kirjassa henkisyys kulki mukana. Nyt lukeminen alkoi takuta, kun kirjailija haastaa lukijan toimimaan myös. Ei pidä jäädä lepäämään laakereilleen voivottelemaan, kuinka en voi vaikuttaa - pienillä muutoksilla ja niistä puhumisella on merkitystä. Mutta sitten, kun tultiin siihen, mitä konkreettisesti voisin tehdä, iski valtava laiskuus. Ai minäkö? Luopuisin talouspaperista? Eeh...

Vietimme eilen Earth Houria. Koska lapsilla on tapana lueskella sängyissään tuohon aikaan, ja koska he ovat 4 ja 6, valitsimme sen, että sammutimme vain tarpeettomat valot ja sähkölaitteet. Tuo tunti kyllä herätti huomaamaan, miten huolettomasti meillä on valoja päällä, vaikka niitä jonkun verran sammutellaankin. Tästä innostuneena päätin tästä lähtien kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Hyvä minä. Olkoon se yksi ensimmäisistä askeleista.

Toinen askel, jonka kyllä olin jo ottanutkin, oli oman ruoan kasvattaminen. Olen aina haaveillut puutarhasta ja ruoan kasvattamisesta, mutta jokin minut aina lannistaa ja tulokset ovat laihoja. Nyt täytyy vain yrittää pitää yritystä yllä seuraavat kuusi kuukautta. Pihani on kyllä aika toivoton: pieni, varjoisa ja tuulinen, mutta eiköhän sinne jotain saa kasvamaan. Parvekkeelle lisää, siellä on hieman enemmmän valoa ja suojaa.

Kolmas pikku askel tulee olemaan huomenna postilaatikkoon liimattava "Ei mainoksia eikä ilmaisjakelua, kiitos".

Voisin keksiä näitä askelia vaikka joka viikko muutaman lisää. Ei liikaa kerralla, kylläkään.