Päivitystahdista on helppo päätellä, että edistystä ei ole tapahtunut, päinvastoin. Sokerikierre on aivan hirveä. Nyt sain kuitenkin pari pientä tönäisyä oikeaan suuntaan, ja lasken toivoni niitten varaan.

Toissapäivänä ennen aikidotreeneja tulin ahmineeksi pari suklaapatukkaa. Treenit menivät kehnommin kuin ikinä, oli tosi vaikea keskittyä asiaan. Toinen syy oli kyllä uudelleen kipeytynyt selkä, mikä haittasi hieman optimaalista liikkumista. Tästä sisuuntuneena päätin, että sokerin mähmäys loppuu nyt. Koska pitkäjänteisyys ei ole hyveeni, ensi tavoite on viikko ilman sokeria (ja kahvia, koska se saa minut himoitsemaan sokeria).

Toinen herätys oli eilen, koin hirveää tuskaa yrittäessäni laittaa suunnittelemaani ruokaa perunoita ja jauhelihakastiketta. Tahdon kevyempää! Päädyin jauhelihakeittoon, mutta jauheliha on nyt pannassa vähän aikaa, tilalle kanaa ja kalaa. Ja lisukkeet saavat myös olla vähemmän tärkkelyspitoisia, pastan tilalle kesäkurpitsasuikaletta, ruokalistaan salaatteja jne.

Raporttia sitten ensi viikolla, välissä on paha viikonloppu...