Tein eilen hankinnan, jota olen kaavaillut jo yli kaksi vuotta. Kahvakuula tuli kotiin. Kahdentoista kilon kuula. Toivottavasti siitä on iloa, välillä se tuntuu jo vähän kevyeltä mutta toisaalta se on vielä liian painava, että jaksaisin tehdä rinnallevetoa. Tein kokeeksi vuorokäsillä heilautusta ja heilautusta pään päälle. Näillä varmaan mennään niin kauan, että alkaa tuntua, että keskivartalo on jotensakin hallinnassa tai alkaa kyllästyttää. Työpaikan salikin on kesätauolla, joten jottain tarttis tehrä. Voikohan kuulan ottaa veneellekin? Kyllä kai, täytyy kyllä opiskella ahkerasti että on sitten mitä tehdä siellä.

Sinänsä lohdutti, että kuulamyyjäkään ei tiennyt, että Treella kukaan pitäisi ulkoilmakuulatreenejä tällä hetkellä. Turha minun on niitä jäädä odottamaan, paras treenata ihan vaan keskenään omalla pihalla. Sisällä kuulan heiluttelu kyllä vielä hirvittää, etenkin kun on uteliaat lapset jotka työntävät nenänsä joka soppeen.

Viime viikko nollasi hienosti alkaneen kohtuusyömisen, kun olin työkaverien kanssa vähän virkistäytymässä. Muutama hotelliaamiainen ja illallisbuffetti tekee tehtävänsä, ja kaiken muun lisäksi olen taas kahvikoukussa. Kispen sanoin: mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee hotelliaamiaisella? Mutta mitäs tästä, sen kun jatketaan eteenpäin vain. Zen vaan ja niin edelleen.

Viime päivät ovat muutenkin olleet jollain tapaa hajanaisia. Nyt olisi aika keskittyä ja rauhoittua. Daily Groove -listalta tuli eilen hyvä kirjoitus siitä, miten vanhemmuudesta pitäisi nauttia. Eikä vain vanhemmuudesta vaan koko elämästä! Olkaa hyvät!