Havahduin eilen siihen, miten rumasti meillä puhutaan. Narinaa, narinaa ja valitusta. Mitenköhän tähän oikein on päädyttykin. Päätin, että siihen pitää tulla muutos. Muutenkin käyttäydymme aika ikävästi.

Erityisesti tämä tuli mieleen eilen saunassa. Lapset nahistelivat ja sitten toinen liukastui märällä lattialla. Onneksi ei käynyt kovinkaan huonosti. Aloin jutustella heille karman laista, jota en kyllä itse ole pahemmin ajatellutkaan, mutta se vain sopi tilanteeseen niin hyvin. Että pahoista teoista ja sanoista joutuu maksamaan. Ajattelin, että se sopii myös hyvin lapsille, joille jostain on tullut ajatus, että kaikki pitää kostaa. Jospa he voisivat ajatella, ettei heidän tarvitse huolehtia rangaistuksesta, se tulee itsestään.

Samalla aloin jutella siitä, että alkaisimme puhua muutenkin ystävällisemmin. Voisimme jättää "aina" ja "ei ikinä" -syyttelyt kokonaan pois, ja jos joku unohtaa, niin voi vastata, että ennen ehkä olikin niin mutta nyt yritämme muuttua. Tai joskus oli niin mutta nyt teemme toisin. Piti tietysti mieskin tähän suostutella mukaan. Kaikki ei ole ihan taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta jo yhden päivän jälkeen voin sanoa, että selvästi huomaa eron, tosi kannustavaa. Esikoinen mm. tunnusti, että pöytäliina oli hänen jäljiltään rutussa, pyysi anteeksi ja korjasi sen. Lisäksi hän kertoi narranneensa ettei pitänyt eilen maistamastaan hirssistä, ja sanoneensa niin vain, koska häntä harmitti muut asiat. Ennennäkemätöntä!